Ryhdin kausi päättyi jatkoerän jälkeen
2.3.2019 11:01 Uutiset / Edustus

Ryhdiltä kova taistelu toisessa playoff-pelissä, joka ratkesi vasta jatkoerässä

KuRy - Jeppis 4-5 JA (1-2, 2-1, 1-1, 0-1)

Kurikan Ryhdin kausi päättyi mielettömän taistelun, ottelun ja ottelusarjan jälkeen Kurikan pimenevässä perjantai-illassa Pietarsaaren Jeppistä vastaan. Jeppis jatkaa välieriin voitoin 2-0 (6-4, 5-4 JA).

Olihan uskomaton ottelu. Kaveri tuli jälleen päälle kuin raivohärkä, mutta Ryhti taisteli ja antoi aivan kaikkensa. Tämän pidemmälle eivät rahkeet riittäneet, mutta todella ylpeitä saadaan olla esityksestämme.

Alussa kaveri oli selvästi niskan päällä, mutta mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä enemmän me pääsimme otteluun mukaan. Kaveri pääsi jo 1-3 johtoon, mutta Ryhti pisti todellisen Junttihurmoksen päälle ja väänsi itsensä HirviAreenan mylviessä tasoihin toisessa erässä. Kolmas erä oli täysin tasaista vääntöä ja todellista jännitysnäytelmää alusta loppuun. Ensin kaveri iski itsensä 3-4 johtoon, mutta erän lopulla Ryhti sai iskettyä pelin tasoihin koko jäähallin hurratessa ja juhliessa.

Jatkoajan Ryhti joutui aloittamaan alivoimaisena ja ratkaisu nähtiinkin nopeasti, kun lämäri viivasta löysi tiensä maaliin. Thats it.

Parempi joukkue meni jatkoon kahden tiukan ottelun jälkeen. Ei mitään jossitteluja. Kaikki kunnia vastustajalle.

Ryhdin maaleista vastasivat Janne Salo-Tuisku, Ville Perälä ja Iikka Haapoja kahdesti.

Suuri kiitos runsaslukuiselle yleisölle ja kannattajillemme. Te teitte tästä todellisen playoff-spektaakkelin. Kiitos.

Hempeillään ja kiitellään loppusanat myöhemmin. Nyt on aika nuolla haavoja.

Mennään eteenpäin.

-Jupe


   
Lisää uutisia
Kurikan Ryhti ry
«  Maaliskuu   »
Kategoriat